turvallisuuspolitiikka

"Maata ei puolusteta varuskunnista käsin"

Yllä oleva otsikko on suoraan puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen suusta. Puheloinen ennakoi pari päivää sitten Maaseudun tulevaisuudessa (26.1.) puolustusvoimien perusteellista remonttia. Komentaja ei onneksi viivyttele – varuskuntien lakkauttamisesta on hänen mukaansa päätettävä jo ensi vuoden alussa, koska nykymenolla olisi edessä umpikuja. Olen ollut puolustusvoimain edustajien kanssa vuosien varrella monesta asiasta eri mieltä. Puolustusvoimien uudistustarpeita miettiessä olen joistakin asioista heidän kanssaan nykyään kuitenkin enemmän samaa mieltä kuin niiden edustajakollegoiden, jotka puolustavat nykyisiä rakenteita tiikerin lailla.

Vihreät on jo pitkään katsonut, että ripeät uudistukset ovat tarpeen. Entinen puolustusministeri, keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen puolestaan totesi blogissaan (28.1.), että rakenteellinen uudistus on komentaja Puheloisen ja puolustusministeri Häkämiehen puheiden perusteella tulossa ”kovalla kiireellä”. Itse olen pikemminkin sitä mieltä, että puolustusvoimien rakenteelliset uudistukset olisi pitänyt aloittaa jo kauan sitten. Hyvä kuitenkin, että nyt niistä puhutaan vakavasti ja konkreettisesti. Valtiontalouden tasapainottamisen on koskettava myös puolustusvoimia. Ei se voi makailla budjettikirjassa kuin laiskanpulskea kissa, kun muilla sektoreilla mietitään tehostamista ja säästökohteita. On tehtävä turvallisuusympäristömme ajanmukainen analyysi ja vedettävä siitä johtopäätökset. Ensin on yksinkertaisesti selvitettävä, mikä meitä uhkaa ja millä todennäköisyydellä. Sitten on pohdittava, miten mahdollisiin uhkiin varaudutaan järkevimmällä ja kustannustehokkaimmalla tavalla. On kartoitettava säästömahdollisuudet, pienennettävä koulutettavien määrää ja tehostettava koulutusta.

 

Vihreiden malli valikoivasta asevelvollisuudesta on yksi vaihtoehto, jolla voi lähteä liikkeelle. Muitakin vaihtoehtoja voi heittää pöytään. En usko, että moneen tulevaisuuden todelliseen uhkaan, kuten esimerkiksi öljyonnettomuuteen Itämerellä tai yhteiskunnan tärkeisiin tietojärjestelmiin kohdistuvaan kyberhyökkäykseen varaudutaan parhaiten ylläpitämällä varuskuntia jokaisessa niemen notkossa. Vihreiden valikoivan asevelvollisuuden mallissa lähdetään siitä, että myös mahdolliseen sodan uhkaan on varauduttava nykyistä järkevämmin ja kustannustehokkaammin. Se ei tarkoita, että Suomen pitäisi liittoutua sotilaallisesti. Yhteistyötä EU:n ja muiden Pohjoismaiden kanssa voi kuitenkin syventää säästöjen saamiseksi. Naton kanssa meille riittää yhteistyö rauhankumppanina. Emme tarvitse sotilaallista kuntokeskusta. Syrjäytymisen ehkäiseminen ja terveysvalistus kuuluvat puolestaan ensisijaisesti sosiaali- ja opetussektorille. Puolustusvoimien on keskityttävä olennaisiin tehtäviinsä mahdollisimman ajanmukaisesti ja järkevästi.

 

Johanna Sumuvuori, kansanedustaja, vihreiden asevelvollisuusmallia valmistelleen työryhmän puheenjohtaja


Täysistuntopuheenvuoro: Vuoden 2011 talousarvion palautekeskustelu

Puolustusministeriön hallinnonala

Johanna Sumuvuori: Arvoisa puhemies! Ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitää mielestäni perustua laajaan turvallisuuskäsitykseen, ihmisoikeuksien ja demokratian edistämiseen sekä konfliktien ennalta ehkäisyyn. Puolustusvoimien olemassaolon, toiminnan ja kehittämisen pitää tukea näiden uhkakuvien ja tavoitteiden toteutumista.


Täysistuntopuheenvuoro: Vuoden 2011 talousarvion palautekeskustelu


Täysistuntopuheenvuoro: Vuoden 2011 talousarvion palautekeskustelupuheenvuoro

Arvoisa puhemies! Talousarvio ei ole vain lukuja ja menoeriä vaan ennen kaikkea tulos niistä poliittisista valinnoista, joita teemme hyvinvointipalvelujen, kestävän talouden ja ympäristön puolesta. Vaikka kaikista budjeteista tulee hamaan tulevaisuuteen saakka löytymään myös paljon kritisoitavaa, on osattava nähdä myös kokonaisuus ja suunta, johon haluamme kulkea.


Täysistuntopuheenvuoro: Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan, Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Suomen valtuuskunnan toimintakertomukset 2009

Arvoisa puhemies! Täällä salissa laajasti kannatettu pohjoismainen puolustusyhteistyö on vihreästäkin näkökulmasta erittäin tervetullutta, koska sitä kautta voidaan saada säästöjä, ja mitä vähemmän aseisiin käytetään rahaa, sen parempi.


Sivut

Lisää postituslistalle RSS - turvallisuuspolitiikka