YK

Pohjantähden alla

Lapsuuden automatkoilla radiossa soi usein Kari Tapio. "Olen suomalainen", hän lauloi. Aikuiset säestivät etupenkiltä. Siihen muistoon tihentyy paljon. Asfalttien halkomat peltomaisemat, tankkaavat rekkakuskit ja huoltoasemilla myydyt kokoelmakasetit, joiden valikoimassa oli myös  kansainvälisistä hiteistä tehtyjä käännöskappaleita. Tunnelma oli kuin takavuosien Tankki täyteen -sarjassa, jossa kuvattiin suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutoksen kaari - maahanmuuttajan ohjaamana. Neil Hardwick näki kulttuurimme etäämpää ja tuloksena oli puhdistavaa huumoria. Sitä tarvitsisimme nytkin.


Sumuvuori ryhmäpuheessa: Unionin kriisinhallintakykyä käytettävä joustavammin

Vihreistä on tärkeää, että Suomi kantaa vastuunsa rauhasta ja kansainvälisestä turvallisuudesta. Suomi toimii kansainvälisten sitoumustensa mukaisesti olemalla aktiivinen Euroopan unionin kriisinhallintaulottuvuuden kehittämisessä.

Ongelmana on nopean toiminnan joukkojen käytön jäykkyys, jonka seurauksena ne ovat olleet toimettomana. Paljon rahaa on käytetty joukkojen koulutukseen ja valmiudessa pitämiseen, mutta joukkoja ei ole toistaiseksi käytetty mihinkään.


Täysistuntopuheenvuoro: Vuoden 2011 talousarvion lähetekeskustelu


Kyselytuntikysymys: Suomen liittyminen rypäleaseet kieltävään sopimukseen

Johanna Sumuvuori/vihr:Arvoisa puhemies! Yli sata maata on eilen ja tänään allekirjoittanut rypäleaseet kieltävän Oslon sopimuksen, josta Suomi on päättänyt tässä vaiheessa jättäytyä pois. Sopimus tulee kieltämään sellaisen rypäleaseiden tuotannon, varastoinnin ja käytön, josta on siviiliväestölle kohtuuttomat seuraukset. Jo nyt on käynyt ilmi, että Suomen haluamia rypäleaseita ei välttämättä enää kehitellä ja niiden tarjonta vähenee ja hintataso todennäköisesti nousee. Kysynkin ministeri Häkämieheltä:


Sumuvuori: Rajamäen ennakkoluuloinen toiminta polkee pakolaisten oikeuksia

Vihreiden kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Johanna Sumuvuori on huolestunut tiedoista, joiden mukaan sisäministeriö olisi hylännyt joistakin maista tulevia pakolaisia, vaikka Suomen 750 hengen pakolaiskiintiö uhkaa jäädä vajaaksi. Suomi on ottanut joulukuun alkuun mennessä 75 kiintiöpakolaista eli vain kymmenesosan koko vuoden kiintiöstä.


Lisää postituslistalle RSS - YK