Poliittiset trendit

Mikäli olet seurannut politiikkaa edes toisella korvalla ja vasemmalla silmällä tiedät, että poliittisessa keskustelussa trendit vaihtuvat. Toisinaan suurimmaksi puheenaiheeksi nousee vanhustenhoito, toisinaan esimerkiksi koulutus. Juuri käydyissä eduskuntavaaleissa sote-kysymykset ja maahanmuutto olivat selkeästi polttavimpia puheenaiheita. Miten poliittiset trendit oikein syntyvät ja miten niihin voidaan vaikuttaa?

poliittiset trendit muokkaantuvat nopeasti

Hedelmäpelit ja kasinot polttava puheenaihe

Poliittiset trendit liittyvät nykyisin useimmiten kysymyksiin, jossa on nähtävissä myös niiden eettinen puoli. Paras netticasino ei välttämättä joidenkin mielestä ole enää Veikkauksen kasino ja tämä kehitys on ollut näkyvillä pitkään, vaikka aihe saattaakin näkyä mediassa vaihtelevalla menestyksellä. Sosiaalinen media on kuitenkin kasvattanut ihmisten tietoutta päätöksenteosta, ja se on myös tuonut meille kaikille erinomaisen väylän ilmaista omia mielipiteitämme laajemmin. Viime aikoina suuria kysymyksiä ovat olleet mm. vanhusten hoito ja etenkin palveluasumisen kilpailutus, sekä hoitajamitoitus. Pienemmälle huomiolle ovat jääneet aiheet, kuten ongelmapelaaminen, tai muiden riippuvuuksien hoito.

paras netticasino

Ihmisten tietoisuus aiheesta on jo melko hyvällä tasolla, mutta toisaalta poliittiset trendit, tai pikemminkin päätökset, eivät tunnu etenevän nykyaikaa seuraavalla tavalla. Hyvä esimerkki tästä on Veikkauksen monopoli, jossa ei kansanterveyden kannalta ole mitään järkeä, vaikka niin kansalaisille halutaankin uskotella. Niistä puhutaan nimenomaan ulkomaisten nettikasinoiden osalta, mikä on hieman harhaanjohtavaa. Ulkomaisten nettikasinoiden pelaajien kohdalla ei ole mitään näyttöä siitä, että niiden pelaajilla ongelmapelaamista olisi yhtään sen enempää kuin kotimaisella Veikkauksellakaan. Ulkomaisten nettikasinoiden toimintoja rajoitetaan Suomen markkinoilla samaan aikaan, kun Veikkaus saa mainostaa ja sijoitella peliautomaatteja minne tahansa.

Mielestämme tähän seikkaan tulisi kiinnittää jatkossa entistä enemmän huomiota. Miksi valtion ylläpitämä Veikkaus olisi suhteessa yhtään sen parempi toimija, kuin ulkomaiset operaattorit? Sen sijaan, että asetetaan nämä kaksi vastakkain, mitä jos antaisimme niiden toimia rinta rinnan, selkeiden sääntöjen alaisina ja samoilla rajoituksilla? Siitä voisivat hyötyä kaikkI: pelaajat, kasinot sekä Suomen valtio.

Nuorten asenteet kertovat monesti tulevan politiikan trendit

Mikäli haluat tietää jo etukäteen, minne suuntaan poliittiset trendit ovat seuraavaksi liikkumassa, kannattaa katseet kääntää nuorisoon. Sen asenteet ja näkemykset kertovat monesti siitä, millaisista asioista politiikassa jatkossa kannetaan huolta. Tällaisia kysymyksiä ovat tällä hetkellä esimerkiksi ilmastonmuutos, Euroopan Unionin sisäinen liikkuvuus ja kotimainen tuotanto.

Kestävän kehityksen periaatteet tärkeitä

Yhä useampi nuori kiinnittää aiempaa suurempaa huomiota valintoihinsa kuluttajana. Kotimaiset tuotteet ovat jälleen arvostettuja niin pukeutumisen, palveluiden kuin ruoankin suhteen. Luomuoruoka ja vegaaniset tuotteet ovat tänä päivänä etenkin nuorison keskuudessa todella tärkeässä asemassa kuluttajina tekemissään päätöksissä. Kauramaitoa, ja muita maitoa korvaavia tuotteita myydään ennätysmäisellä tahdilla, ja uusia tuotteita julkaistaa markkinoille jatkuvasti.

Ehkä hieman yllättäen, nuorten suosima kaura- ja muiden vastaavien ei-eläinperäisten tuotteiden kysyntä tulee muokkaamaan myös poliitista ilmapiiriä. Suomeen tarvitaan lisää maatilayrittäjiä, jotka voivat vastata kasvavaan kysyntään. Uskommekin, että tulevan parin vuoden aikana maatilayrittäjyys saa aivan uudenlaista nostetta niin mediassa kuin eduskunnan ja hallituksen penkissä.

Kierrätyksen tehostaminen on yksi nuoria kiinnostavista aiheista. Muovista halutaan päästä eroon mahdollisimman hyvin, ja sitä korvaavia tuotteita kehitellään myös meillä Suomessa. Yksi loistava esimerkki on Kotka Millsin tuottamat, muovittomat kertakäyttömukit. Niiden kysyntä on kasvanut myös muualla maailmassa, ja monet veikkaavatkin bio-ja kiertotalouden olevan Suomen seuraava uusi Rovio.

Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti myös kotimainen vaatetuotanto on saanut osakseen suurempaa hypeä kuin miesmuistiin. Kotimaisuutta arvostetaan aivan uudella tavalla, ja tästä monet maamme pienyrittäjät ottavat nyt kaiken ilon irti. Vaatteiden lisäksi kiinnostusta herättävät myös kengät ja suomalainen design korutuotannossa. Kulutustuotteilta halutaan nyt kestävyyttä, ajattomuutta ja laatua. Yhä useampi kuluttaja haluaa valinnoillaan vaikuttaa mm. maapallon lapsityövoiman käyttöön.

Laki ja etiikka ohjaavat myös poliittista ajattelua

Laki ja etiikka kulkevat lähes aina käsikädessä. Molempien vaikutukset poliittisiin trendeihin ovat käytännössä symbioosissa keskenään. Poliittiset trendit toisaalta ohjaavat lakikeskustelua ja eettisten kysymysten käsittelyä, ja vastaavasti lakimuutoksia tehdään sen perusteella, mitä kulloinkin katsotaan ajankohtaiseksi.

Veikkaamme, että tulevien vuosien poliittisia trendejä ovat lain ja etiikan osalta ainakin eutanasian kysymys, sekä eläinten kohtelu tuotantolaitoksissa. Maahanmuuttoon liittyviä aiheita tulemme näkemään taatusti aiempaa enemmän. Lainsäädäntöä on meillä Suomessa kritisoitu jo pitkään esimerkiksi seksuaalirikosten osalta. Näitä aiheita oletamme nähtävän trendeinä tässä lähitulevaisuudessa.

Trendit politiikassa muuttuvat nopeammin kuin koskaan

Elämme alati muuttuvassa maailmassa, jossa jokainen poliitikkojen tai muiden valtaapitävien liike arvioidaan ja uutisoidaan nanosekunnissa. Sosiaalinen media ja muut verkon keskustelun mahdollistavat alustat aiheuttavat sen, että yhä useampi kansalainen meillä ja muualla maailmassa osallistuu poliittiseen keskusteluun tavalla tai toisella. Some on vahva vaikuttaja tänä päivänä, ja poliittisia trendejä voidaan seurata myös sitä kautta.
Hektinen elämäntyyli näkyy siis myös politiikassa.

Trendit muuttuvat jatkuvasti, eikä tavallinen pulliainen enää välttämättä ehdi pysyä niiden perässä lainkaan. Samanlaiseen tilanteeseen ovat joutumassa myös poliitikot, jotka parhaansa mukaan yrittävät luovia muutosten virrassa. Päätöksenteko on eittämättä hankalampaa kuin aikaisemmin, myös kansalaisilta tulevan jatkuvan ja reaaliaikaisen palautteeen vuoksi.

Poliittiset trendit ja terveys

Terveydenhuolto on myös yksi niistä aiheista, joihin politiikan trendit tavallisesti vaikuttavat. Ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja keskustelu vanhustenhoidon nykytilasta kävi kiihkeänä, ja jokainen puolue lupaili äänestäjille käytännössä kuuta taivaalta. Miten uusi hallitus tulee reagoimaan vanhustenhoidosta esiin nousseisiin epäkohtiin? Se jää vielä nähtäväksi.

Ennustamme, että seuraavat poliittiset trendit tulevat terveydenhuollossa koskemaan palvelusetelin käytön parantamista ja lisäämistä, asiakkaan omien oikeuksien ja toivomusten huomioon ottamista ja tiukempaa yksityisten, terveysalalla toimivien isojen yhtiöiden valvontaa.
Lopuksi

Sivustomme käsittelee poliittisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita. Käsittelemme ruoan tuotantoa meillä Suomessa, mutta myös maailmassa. Tutkimme, millaisia riippuvuuksia ihmisillä on ja miten riippuvuudet otetaan huomioon politiikassa; millaista painoarvoa ne saavat mm. terveydenhuoltoon varattujen resurssien puitteissa?

Meille on tärkeää ymmärtää poliittisia trendejä sellaisinaan. Haluamme käsitellä päivän polttavia aiheita, mutta kerromme myös aiheista laajemmasta näkökulmasta. Emme ole sidoksissa mihinkään poliittiseen liikkeeseen, vaan tarkastelemme aiheita täysin politiikan ulkopuolelta.