työllisyys

Täysistuntopuheenvuoro: Vuoden 2011 talousarvion palautekeskustelupuheenvuoro

Arvoisa puhemies! Talousarvio ei ole vain lukuja ja menoeriä vaan ennen kaikkea tulos niistä poliittisista valinnoista, joita teemme hyvinvointipalvelujen, kestävän talouden ja ympäristön puolesta. Vaikka kaikista budjeteista tulee hamaan tulevaisuuteen saakka löytymään myös paljon kritisoitavaa, on osattava nähdä myös kokonaisuus ja suunta, johon haluamme kulkea.


Sumuvuori ryhmäpuheessa: Suomeen ei saa syntyä uutta laman sukupolvea

Hallituksen elvyttävä politiikka on toiminut. Tämän vuoden työllisyyskehitys on ollut odotettua parempaa ja erityisen huolestuttava nuorisotyöttömyys on saatu voimakkaaseen laskuun. Neljäs lisätalousarvio ja ensi vuoden talousarvion täydentäminen tähtäävät työttömyyden laskemiseen. Aiempia työllisyyttä parantavia määrärahapäätöksiä täydennetään kaikkiaan yli 67 miljoonan euron toimenpiteillä.


Ryhmäpuhe: Hallituksen esitys vuoden 2010 neljänneksi lisätalousarvioksi ja vuoden 2011 lisätalousarvion täydentämiseksi

(ryhmäpuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Tämän vuoden työllisyyskehitys on ollut kansainvälisen taloustaantuman keskellä parempaa kuin uskalsimme odottaa. Työttömiä työnhakijoita on vähemmän kuin pelkäsimme, ja vastaavasti avoimia työpaikkoja on enemmän kuin uskalsimme toivoa. Erityisen huolestuttava nuorisotyöttömyys on saatu voimakkaaseen laskuun. Hallituksen elvyttävä politiikka on toiminut. Tilastokeskuksen tänään julkistamien tietojen mukaan avoimia työpaikkoja on 19 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.


Ryhmäpuhe: Vuoden 2010 kolmas lisätalousarvio

Arvoisa puhemies! Haluaisin nostaa valtion kolmannen lisätalousarvion osalta esiin pari tärkeää asiaa. Totesin jo aiemmin debatissa, että velkaantumisen hillitseminen on tärkeää myös sukupolvien oikeudenmukaisuuden kannalta. Valtion nettolainanoton tarve on kuluvana vuonna 12 miljardia euroa, minkä seurauksena valtionvelan määrä on arviolta 76 miljardia euroa vuoden lopussa. On selvää, että emme voi loputtomasti elää tulevien sukupolvien kustannuksella. Se ei ole kestävää talouden kannalta eikä oikeudenmukaista tulevien sukupolvien kannalta.


Ryhmäpuhe: Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2011-2014. Palautetekeskustelu

Johanna Sumuvuori /vihr (ryhmäpuhe): Arvoisa puhemies! Vihreät edellyttävät tulevalta kehyskaudelta talouden kestävyyden lisäksi myös sosiaalista ja ekologista kestävyyttä. Kansainvälisen finanssikriisin vaikutukset ja kiihtyvä väestön ikärakenteen muuttuminen edellyttävät myös merkittävää tuottavuuden parantamista ja tehokkuuden lisäämistä.


Sivut

Lisää postituslistalle RSS - työllisyys