Politiikassa tarvitaan myös huumorintajua

 |  Ei kommentteja

Teksti: Miikka Keränen, Rovaniemi

Olin vasta 20-vuotias, kun pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa vihreiden puoluekokoukseen. Olin varsinainen fan-boy, ja hihkuin sisäisesti aina bongatessani uudet tutut kasvot: Hautala, Niinistö, Sinnemäki

Uskaltauduin pitämään lyhyen kannatuspuheenvuoron kokousväen edessä. Kerroin kokemuksistani aikuistua homoseksuaalina Lapissa. Tunteikasta puhettani kiiteltiin, mutta yksi kiitoksista jäi parhaiten mieleen. Ja se tuli Johanna Sumuvuorelta.

Nanna käveli minua vastaan Kuopion musiikkikeskuksen portaissa, ja kehui puheenvuoroani ja rohkeuttani. Lopuksi hän hymyili ja sanoi minulle: ”Sä näytät muuten vähän Antti Tuiskulta! ”

Olen seurannut politiikkaa jo ala-asteella, joten tietysti myös kansanedustaja Sumuvuori oli minulle tuttu. Tässä vaiheessa kuitenkin tajusin, että tämä nainen omaa jotain, mitä aivan kaikilla poliitikoilla ei ole: huumorintajua. En toki väitä, että Nanna olisi vitsaillut – olin muutama vuosi sitten monta kiloa kevyempi, ja tumma pystytukkani saattoi tuoda mieleen Tuiskun silloisen tyylin. Ja ku mie ruukaan puhhuu sammaa murretta, nii oha se jo palion.

Huumorintajulla tarkoitan sitä, että osaa tarttua hetkeen. Sanoa hyväntahtoisesti jotain pientä ja kivaa, kun on sen aika. Huumorintaju kertoo älykkyydestä, jota on vain harvoille suotu. Siksi Johanna Sumuvuori on mielestäni mitä mainioin poliitikko. Rautaisen ammattitaidon lisäksi hän osaa lähestyä ihmisiä kuunnellen ja inhimillisesti.

Nannassa seurassa ei ole tylsää, eikä hänen politiikkansa ole tylsää.

Kommentit

Kommentit

Kommentoi