Pidetään kiinni päivähoito-oikeudesta

 |  Ei kommentteja

Päivähoito-oikeuden rajaaminen oli huono esitys.

Kiitin demareita jo viikonloppuna Twitterissä siitä, että peruivat aikeet rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta. Sinänsä harmi, että työelämän tasa-arvoa lisäävä esitys kotihoidontuen jakamisesta meni saman pesuveden mukana, ellei ministerit pääse siitä vielä erikseen sopuun. En alun alkaenkaan ymmärtänyt, miksi nämä kaksi erilaista asiaa oli koplattu yhteen.

Kun keskustelin Twitterissä asiasta, kirkastui taas se, miten eri tavalla näen subjektiivisen päivähoito-oikeuden kokoomuksen tulkintaan verrattuna. Ajattelen, että se on ensisijaisesti lapsen etu, ei vanhempien. Se on lapsen oikeus saada varhaiskasvatusta, mitä tuleva varhaiskasvatuslain uudistuskin toivottavasti edelleen vahvistaa. Toki vanhemmatkin siitä hyötyvät ja heillä on oikeus hoitomuoto valita.

Ministeri Laura Räty totesi Twitterissä, että ”ei tätä yhteiskuntaa voi kehittää vain lisäämällä uusia etuuksia koko ajan”. Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei kuitenkaan ole mikään uusi etuus. Oikeus päivähoitoon tuli voimaan vuonna 1973 ja kaikille alle kolmivuotiaille vuonna 1985. Kaikkia alle kouluikäisiä lapsia se on koskenut vuodesta 1996. Sen tietänee hyvin ministeri Rätykin.

Suomessa on edelleen erinomainen päivähoitojärjestelmä, joka on omalta osaltaan auttanut rakentamaan yhtä maailman tasa-arvoisimmista yhteiskunnista.

Valtiovarainministeriö oli laskeskellut, että perhepakettiuudistus olisi maksanut 80 miljoonaa euroa ja säästänyt 20 miljoonaa, jolloin lopputulos olisi jäänyt 60 miljoonaa euroa miinukselle (IS 2.2.). Ainakin päivähoito-oikeuden osalta uudistus olisi koskenut pientä joukkoa ja lisännyt lähinnä byrokratiaa.

Nyt etsitään kiivaasti säästöjä ja leikkauslistoja, kun taloudellinen tilanne on epävakaa. Kyllä me vihreätkin sen ymmärrämme, mutta emme olisi ensimmäisenä etsimässä säästöjä lasten kustannuksella.

Itse ajattelen, että perhepaketin toisesta osasta eli kotihoidontuen jakamisesta (kiintiöimisestä) vanhempien kesken voi vielä neuvotella.

Olemme valmiita etsimään säästöjä myös esimerkiksi ympäristölle haitallisista tuista ja sellaisista yritystuista, joiden vaikutukset ovat tukimääriin nähden mitättömät. Muitakin säästökohteita on eittämättä mietittävä. Ei liene kuitenkaan kansantalouden kannaltakaan järkevää lähteä kiristämään lasten ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa.

Kommentit

Kommentit

Kommentoi