Äänestäjän muotokuva, osa 13: Nikolai Klix

 |  Ei kommentteja

Äänestäjän muotokuva on blogisarja, jossa äänestäjät ja kampanjan taustalla toimivat henkilöt saavat puheenvuoron. Blogeja julkaistaan kevään 2014 aikana toukokuun eurovaaleihin saakka.

ERASMUS-SUKUPOLVEN EDUSTAJA

TEKSTI: Nikolai Klix, 36-vuotias filosofian opiskelija ja vapaa toimittaja
KUVA: Nikolain FB-arkisto

Olin vuonna 2009 kevätlukukauden Erasmus-vaihdossa Italiassa, Firenzessä. Eurovaalit olivat viisi vuotta sitten kesäkuussa ja osuivat silloin aikaani siellä.  Koska Firenzessä ei ole Suomen konsulaattia, vaihtoehtoinani oli suurin piirtein yhtä pitkät matkat joko Milanoon tai suurlähetystöön Roomaan, jos halusin äänestää.

Kyllähän äänestäminen Roomassa on jotenkin klassisempaa, joten valinta oli lopulta helppo. Tein siis äänestysretken ikuiseen kaupunkiin ja yhdistin sen ennen lukukauden alkua Perugiassa olleella kielikurssilla tutustumiini ja sittemmin Roomaan omaan vaihtoyliopistoonsa menneiden eurooppalaisten vaihtaritovereiden kanssa hengailuun ja heidän luona yökyläilyyn.

Matkustin Treno Interregionalella, eli jokaisella juustolaiturillakin pysähtyvällä, mutta sitä kautta edullisimmalla junalla. Toisaalta – kesäkuisella junamatkalla Firenzestä vehmaisten toscanalaismaisemien halki Roomaan olisi väärin kulkea liian nopeasti. Eikä matkaan kuitenkaan koko päivää mennyt – myöhästymisineen neljä tuntia (normiaika 3,5 h) ja kokemuksia, joista en Italian rautateiden ylpeydessä, luotijuna Frecciarossassa (suom. Punainen nuoli) olisi päässyt osalliseksi.

Eurooppalaisissa vanhan liiton junissahan ikkunat saa auki ja paahtavan helteen vuoksi ne viimeisetkin kiinni olleet avattiin asemilla ja välillä keskellä ei mitään pysähdyttäessä, kun ilmavirtausta ei ollut viilentämässä junamatkustamoa.

Voitte ehkä kuvitella sitä huumaavaa kesäkuun alun kukkivien kasvien tuoksujentäyteistä ilmaa, joka keski-italialaisilla niityillä puhaltelee. Sitä siis hengittelin ja jossakin Orvieton ja Alvianon välissä taas kerran pysähdyttäessä ikkunoista tulvi sisään sakeanaan kukkaislunta, jota perinteisemmällä biologian kielellä myös siitepölyksi sanotaan.

Näiden sykähdyttävien luontokokemusten jälkeen saavuin iltapäivällä Roomaan ja suurkaupungin melskeessä suuntasin erinäisillä julkisilla liikennevälineillä tieni Tiburtinan asemalta Suomen suurlähetystöön Via Lisbonalle.

Ensimmäistä kertaa ulkomailla lähetystössä äänestäminen oli saanut minut sen verran juhlalliselle tuulelle, että olin toimitusta varten pukenut päälleni kotimaisen raidallisen kauluspaidan. Huikkasin edustuston tiskillä vastaanottaneelle ja ”tervetuloa äänestämään” hymyn kera toivottaneelle virkailijaneidille  ”hyvää päivää” ensimmäistä kertaa moniin kuukausiin ja raapustin äänestyslappuun Nanna Sumuvuoren numeron.

Tämäkin valinta oli helppo. Nanna oli joskus monta vuotta aikaisemmin tullut juttelemaan mulle joissain opiskelijabileissä Alina-salin edustalla uudella ylioppilastalolla Helsingissä ja vaikka en häntä vielä tuota lyhyttä musiikin pauhun yli huutelua paremmin tuntenutkaan, olin vaalikoneiden ja hänen nettisivuihinsa tutustumisen perusteella vakuuttunut hänen etevyydestään.

Ollessani tuolloin puoli vuotta keväästä kesään Italiassa minuun teki vaikutuksen mm. Nannan aito ja intohimoinen eurooppalaisuuden puolesta puhuminen ja tinkimättömän periaatteellinen humanismi koskien esimerkiksi maahanmuutto- ja siirtolaiskysymyksiä (tuohon aikaanhan saapasmaassa vallassa oli eräskin Silvio ja hänen kanssaan hallituksessa istunut epämääräinen joukkio kansallismielisiä oikeistolaisia).

Sen verran halusin pitää kiinni suomalaisista äänestysrituaaleista, että menin kansalaisvelvollisuuden täytettyäni vaalipullakahveille paikalliseen cafeteriaan – tosin tällä kertaa sain suomalaisen voisilmäpullan ja tunteja seisoneen suodatinlitkun sijaan vaniljakreemitäyteisen vehnäisen nisun, sekä signorina baristan vastajauhetuista pavuista suhisevan kahvimasiinan kautta taiteileman capuccinon.

Tästä ilta kaartui lopulta kavereiden kanssa Rooman yöhön.

Kommentit

Kommentit

Kommentoi