Tunarimeininki opettaa

 |  Ei kommentteja

Istuin Säätytalolla yli viikon Vihreiden neuvottelijana. Olisi pitänyt kasata hallitus. Tunnelma oli aluksi puuhakas, vaikka kuuden puolueen näkemyskimara tuntui yhdeltä sekamelskalta. Nato siellä, alvi täällä. Silti ajattelin, että kyllä tästä vielä ohjelma tulee.

Omassa neuvotteluryhmässäni (ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja EU-asiat) pääsimme eteenpäin nilkuttaen, mutta varmasti. Naton kokoinen hernekin saatiin nuijittua matalammalle patjan alle. Olin tyytyväinen lukuisiin kirjauksiin. Muissa neuvotteluryhmissä oli paljon vaikeampaa. Vihreiden valtuuskunnan asettamat tiukat ehdot ympäristökysymyksissä ja sosiaaliturvan parannuksissa eivät saaneet osakseen oikopäisiä hurraa-huutoja, kuten arvata saattaa.

Aikataulu venyi ja vanui. Lopulta alkoi tuntua siltä, että koko elämä oli pelkkää huonoa sisäilmaa ja edestakaisin steppaamista saavutusten ja häviöiden välimaastossa. Lopulta alkoivat ovet paukkua, kun vasemmisto nosti yhteistuumin kytkintä. Kökötimme väsyneinä Vihreiden ryhmähuoneessa ja olimme kuin männynrungolla päähän lyötyjä. Emme sentään juosseet Jutan ja Paavon perään, kun oli omatkin aivot käytössä. Vasemmiston paluuta säätytalolle kyllä todella toivoimme.

Vihreiden kannalta alun perin neuvoteltu kuuden puolueen pohja olisi ehdottomasti ollut parempi, vaikka puolue ei ole vaalien jälkeen hyvässä hallitushapessa ollutkaan. Viime hallituskauden rimpuilu ympäristöasioiden puolesta ja hallituksen vasemman laidan puolustaminen söivät miestä ja naista, puhumattakaan äänestäjistä. Viimein valtuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokous päätti, että se on loppu nyt. Kuten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö totesi, 105 ei lennä. Osa olisi halunnut edes neuvotella, mutta enemmistö katsoi kamelin selän olevan jo pahasti poikki.

Kriisissä on tietysti aina myös mahdollisuus. Tunaroinniksihan hallituksen muodostaminen on mennyt, mutta jos kaivaa hallituskriisin hyviä puolia esiin, niin nyt on todella jouduttu pohtimaan puolueiden eroja ja politiikan merkitystä. Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta ei tiennyt, mitkä puolueet ovat hallituksessa. Nyt varmasti kaikki tietävät, että kukaan ei ole hallituksessa, eikä näytä sinne haluavan.

Vakavampaa on se, että hommat eivät etene. Vaikka Belgiassa on taaperreltu jo vuoden päivät ilman hallitusta, ei ole toivottavaa, että poliittinen päätöksenteko luovutetaan määrittelemättömäksi ajaksi virkamiesvallan hoteisiin. Belgiassa on nähty jo mielenosoituksia, joissa vaaditaan maahan toimintakykyistä hallitusta.

Olisi välttämätöntä, että kaikki oppisivat tunarimeiningistä jotakin. Ei ole kenenkään etu, ettei maahan kyetä muodostamaan toimintakykyistä hallitusta. Yrittäkööt ne kantaa nyt vastuuta, joille sitä on vaaleissa haluttu antaa.

Tulevan hallituksen pahin virhe olisi heittää ympäristöpolitiikka ja sosiaaliturvan parannukset sivuraiteelle. Politiikkaa seurataan nyt sellaisella valppaudella, että hallitusten rikkumattomat nelivuotiskaudet eivät ole enää itsestäänselvyys.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 8.6.2011

Kommentit

Kommentit

Kommentoi