Täysistuntopuheenvuoro: Puolustusvoimalaki

 |  Ei kommentteja

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksellä uudeksi puolustusvoimalaiksi on valitettavan vähän tekemistä tämän päivän maailman uhkakuvien kanssa. Samaan seikkaan viittasi myös ed. Cronberg edellisessä puheenvuorossa. Edellisen puolustusvoimalain säätämisestä on kulunut 30 vuotta, mutta turvallisuuspoliittisen ajattelun juoksuhaudat näyttävät olevan samanlaiset. Samat ongelmat ovat vaivanneet kaikkia tänä syksynä eduskunnassa keskusteltuja Puolustusvoimain lakiuudistuksia. 50 vuotta vanhaa asevelvollisuuslakiakin haluttiin niin kutsutusti uudistaa, mutta viime kuussa täällä keskusteltiin lopulta esityksestä, joka ei millään tavalla uudista asevelvollisuusjärjestelmää ja joka pitäytyi pitkälti samassa 50-luvun hengessä kuin voimassa oleva asevelvollisuuslakikin. Erityisesti esityksessä uudeksi puolustusvoimalaiksi ihmetyttää Puolustusvoimien tehtävien jatkuva laajentaminen ei-sotilaallisiin tehtäviin.

Viime kuussa keskusteltiin myös esityksestä laiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, jonka suurin ongelma oli mielestäni nimenomaan se, että maanpuolustuksen kenttää laajennettiin siten, että raja sotilaallisen maanpuolustuksen ja erilaisten siviiliviranomaisten ylläpitämien tehtävien välillä hämärtyy.

Kiitosta käsittelyssä olevalle puolustusvoimalakiesitykselle voi antaa siitä, että aiemmin usein asetuksilla säädetyistä tehtävistä ja toimivaltakysymyksistä säädetään jatkossa tarkemmin laissa. Keskeinen ongelma on kuitenkin esityksen ankkurointi menneeseen maailmaan. Joskus tulee tunne, että Suomessa puolustuspolitiikkaa tehdään kuin olisimme EU:n ulkopuolella rajanaapurina Neuvostoliitto ja sodankäynnin tapana edelleen juoksuhaudoissa seisoskelu Pystykorva olalla. Maailma on kuitenkin muuttunut. Uskon, että jos eduskunta tekisi kunnollisen tausta-arvion ja analyysin tilanteesta, täälläkin nähtäisiin järkeväksi, kuten suurimmassa osassa Euroopan valtioista, uudistaa asevelvollisuusjärjestelmää kokonaisuudessaan.

Uhkakuvina todennäköisimpiä ovat nykyään muut kuin perinteiset sotilaalliset uhat. Kun sotilaallisia kriisejä on Euroopassa, ne ovat hyvin erilaisia kuin ennen. Tekninen kehitys on nopeaa ja muuttaa armeijoiden tapoja toimia. Sellaiselle massareserville, jota Suomi ylläpitää, ei yksinkertaisesti enää ole tarvetta. Tästä syystä olisi jo syytä vakavasti selvittää valikoivaan asevelvollisuuteen siirtymistä.

Arvoisa puhemies! Sen sijaan että tässä laissa olisi tehty kunnollinen tausta-arvio ja rehellinen analyysi, käsittelyssä olevassa esityksessä nykyisen kaltaisten Puolustusvoimien olemassaolon tarpeellisuutta lähdetään perustelemaan laajentamalla armeijan toimenkuvaa sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävien ulkopuolelle. Jos ennen armeijan perinteinen tehtävä oli puolustaa maan rajoja, nykyään Puolustusvoimat laitetaan osallistumaan jos jonkinmoiseen viranomaistoimintaan. Tässä kehityssuunnassa on minusta ongelmia. Jos siviilipuolen viranomaisilla Suomessa ei ole riittäviä resursseja hoitaa tehtäviään, tuntuu kummalliselta ratkaista ongelma armeijalla. Puolustusvoimien osaaminen liittyy sotilaalliseen maanpuolustukseen ja sotilaalliseen kriisinhallintaan maailmalla, ei siviiliyhteiskunnan ja tämän maan rauhanajan kriisien hoitamiseen. Nykypäivän yhteiskunnan valmiutta selviytyä ei-sotilaallisista kriiseistä on parannettava siviiliviranomaisten toimintakykyä ja voimavaroja kehittämällä, ei sekoittamalla armeijaa niihin.

Lakiesityksen mukaan maanpuolustustahdon edistäminen on yksi Puolustusvoimien virallisista tehtävistä. Pidän tätä melko huonona asiana, koska mielestäni kansalaismielipiteen ohjaaminen ylhäältäpäin mihin tahansa tiettyyn ideologiseen suuntaan on ongelmallista. Erityisen ongelmallisena pidän esityksessä voimassa olevasta laista poiketen edelleen Puolustusvoimien tehtäviä koskevaan 2 §:ään tehtyä muutosta, jonka mukaan armeijan tehtävänä on ”laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen”. En ymmärrä tätä tekstimuutosta tai periaatetta sen takana, sillä aiempi muotoilu oli ”valtakunnan oikeusjärjestyksen puolustaminen”. Mielestäni laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen on pikemminkin sisäiseen turvallisuuteen liittyvä tehtävä, jonka on perinteisesti katsottu Suomessa kuuluvan poliisille.

Yksi askarruttava kysymys on myös se, miksei Puolustusvoimain toimialan uusissa lakiesityksissä ole käsitelty perusteellisesti tulevien maakuntajoukkojen asemaa. Maakuntajoukoista puhutaan paljon, mutta niiden roolista Puolustusvoimain toimialan kokonaisuudessa tiedetään hyvin vähän. Olisi tärkeää, että niiden asemasta säädettäisiin lainsäädännössä tarkemmin.

Arvoisa puhemies! Puolustuspolitiikan tulevaisuuden muutostarpeista on välillä varsin haasteellista keskustella Suomessa. Puolustusjärjestelmämme on kansakunnallemme lähestulkoon tietty mielentila, jonka voimin pidetään yllä paitsi maanpuolustushenkeä ja kansallista identiteettiämme myös epätasa-arvoista koulutusjärjestelmää. Poliisiammattikorkeakoulun erikoistutkija Kari Laitinen kuvaa hyvin tuoreessa asevelvollisuutta käsittelevässä artikkelissaan, miten asevelvollisuuden poikkeuksellisen vahva asema Suomessa ja siihen liittyvä korkea maanpuolustustahto omaavat jo myyttisiä ominaisuuksia ja asevelvollisuus on lähes pyhä järjestelmä, josta ei tule luopua. Vaikuttaa siltä, että kansakunnallemme nykyinen puolustusjärjestelmä onkin enemmän identiteettipoliittinen kuin nykyajan uhkakuvat huomioon ottava turvallisuuspoliittinen kysymys. On kuitenkin vaikea hyväksyä sitä, että Puolustuslaitos olisi niin tärkeä osa kansallista identiteettiämme, että sen muutostarpeiden näkeminen ja niiden esiin tuominen estyisi.

Olen syntynyt 1970-luvulla. Olen nähnyt lähimenneisyydessäni Neuvostoliiton hajoamisen, Suomen liittymisen Euroopan unioniin ja osaksi yhä kiihtyvää globalisaatioprosessia. En ole nähnyt tai kokenut sotaa, mistä olen hyvin kiitollinen, mutta olen sen nähnyt toimiessani pitkään rauhanliikkeessä, että konflikteja, uhkia ja kriisejä maailmassa riittää, ja niiden hoitamisessa Suomenkin on hyvä olla mukana. Uhkakuvat ja sotilaallisten kriisien luonne on muuttunut niin paljon viime vuosikymmeninä, että ajatteluun tarvitaan uutta otetta myös Puolustusvoimissa, ja lainsäädännön olisi vähitellen kyettävä pysymään muuttuman maailman tahdissa.

Kommentit

Kommentit

Kommentoi