Kirjallinen kysymys: Maatalouden ravinnepäästöjen vähentäminen

 |  Ei kommentteja

Suomen merialueiden tila on heikentynyt viime vuosina hälyttävästi. Yksi suurimmista ongelmista on ravinteiden lisääntyminen pääasiassa typen sekä fosforin muodossa ja siitä seuraava Itämeren rehevöityminen.

Itämeren näkösyvyys, joka kertoo konkreettisella tavalla meren tilasta, on heikentynyt 1900-luvun alusta 3-4 metriä. Jokakesäisiksi tulleet syanobakteerien massaesiintymiset ovat muuttuneet niin yleisiksi ja laajalle levinneiksi, että mökkilaitureilla ja venevalkamissa joudutaan myrkyllisten sinilevälauttojen pelossa jatkuvasti miettimään, voiko meressä ylipäänsä uida.

Yhä laajemmat, arvioiden mukaan useiden satojen neliökilometrien kokoiset alueet Itämeren pohjasta ovat muuttunueet täysin hapettomiksi, mistä on seurannut kaiken pohjaeläimistön kuolema. Merenpohjan heikentyneiden happiolojen takia pohjan sedimenteistä vapautuu suuria määriä fosforia. Tämä itseään ruokkiva sisäinen kuormitus edelleen rehevöittää vakavasti sairasta merta.

Maatalouden osuus Suomesta Itämereen ihmisen toimesta aiheutuvasta fosforikuormituksesta on noin 60 % ja typpikuormastakin puolet. Kun puhumme Itämeren Suomen puoleisista rannoista, oman saaristomme tilasta ja sen parantamisesta, on kotimaisen kuormituksen vähentäminen keskeisen tärkeätä.

Ympäristöministeri Lehtomäki on todennut julkisuudessa, että Suomen päästöt ovat Itämeren mittakaavassa marginaalisia. Vaikka Suomesta Itämereen joutuvat ravinnepäästöt muodostavat vain suhteellisen pienen osuuden Itämeren typpi- ja fosforipäästöistä, Suomen omat ravinnepäästöt ovat yksiselitteisesti merkittävin Suomen omien rannikkovesistöjen tilaan vaikuttava kuormituslähde. Yli puolet Suomen fosfori- ja typpipäästöistä Itämereen on lähtöisin maataloudesta.

Suomi sitoutui vesiensuojelun tavoiteohjelmassaan Itämeren typpi- ja fosforikuormituksen vähentämiseen keskimäärin puoleen 1990-luvun alun luvuista vuoteen 2005 mennessä. Kuitenkin typpikuormitus on Suomen WWF:n arvion mukaan vähentynyt vain 4 prosenttia ja fosforikuormitus 22 prosenttia. Maatalouden typpikuormitus on arvion mukaan jopa kasvanut siitä huolimatta, että esimerkiksi vuonna 2007 maataloudelle jaetaan 330 miljoonaa euroa ympäristötukea. Näiden tietojen perusteella on ilmiselvää, että nykyiset toimet ovat tehottomia eivätkä riitä pelastamaan Itämerta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä maatalouden ympäristötukijärjestelmän uudistamiseksi siten, että toimet nykyistä tehokkaammin kohdentuvat ravinnepäästöjen vähentämiseen?

Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007

Johanna Sumuvuori /vihr

— VASTAUS —

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Johanna Sumuvuoren /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 184/2007 vp:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä maatalouden ympäristötukijärjestelmän uudistamiseksi siten, että toimet nykyistä tehokkaammin kohdentuvat ravinnepäästöjen vähentämiseen?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Maataloudessa on viime vuosikymmenien aikana panostettu voimakkaasti vesistökuormituksen vähentämiseen. Toimenpiteiden vaikutukset näkyvät kuitenkin hitaasti vesistötasolla. Keskeisin työkalu maatalouden kuormituksen vähentämisessä on ollut maatalouden ympäristötukijärjestelmä. Sen vaikutukset näkyvät tällä hetkellä ravinteiden käyttömäärien vähenemisenä ja peltomaassa ravinnepitoisuuksien kasvun taittumisena. Typpitase, joka kertoo kasvukauden jälkeen maahan jääneestä typestä, on koko maan tasolla alentunut kymmenen vuoden aikana 46 prosentilla. Suurin tekijä on ollut väkilannoitetypen käytön vähentyminen noin neljänneksellä. Myös karjanlannan typpeä levitetään pelloille 12 % vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Väkilannoitteiden ja karjanlannan sisältämää fosforia on kertynyt viljelysmaille aiemman runsaan lannoituksen takia. Siitä johtuen peltojen valumavesiin liuenneen fosforin kuormitusriski kasvoi 1990-luvulle asti, mutta kasvu näyttää olevan nyt taittumassa. Suorat valumat lantaloista on saatu pääsääntöisesti loppumaan ja toimenpiteiden painopiste on siirtynyt peltoviljelyn puolelle. Pientareiden ja suojakaistojen määrät ovat kasvaneet ja suojavyöhykkeitä on perustettu. Pienillä valuma-alueilla ja maatalouden kuormittamissa joissa ravinnevirtaamat eivät ole kuitenkaan pienentyneet.

EU:n maaseudun kehittämiskomitea hyväksyi 20.6.2007 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman ohjelmakaudelle 2007-2013. Siihen sisältyvässä maatalouden ympäristötuessa peltokasvien lannoitusvaatimukset kaikille pakollisissa perustoimenpiteissä ovat tiukemmat kuin aiemmassa ympäristötukijärjestelmässä. Siinä on myös enimmäislannoitustasot puutarhakasveille, mitä ei aiemmassa ohjelmassa ollut. Lisäksi viljelijät voivat vapaaehtoisena lisätoimenpiteenä valita tarkennetun lannoituksen, jossa lannoitusmääränä sallitaan enintään 80 % perustoimenpiteiden lannoitustasosta.

Vesiensuojelullisesti tehokkaita uusia maatalouden ympäristötuen toimenpiteitä ohjelmassa ovat perustoimenpiteen vapaaehtoisena osana toteutettava kasvipeitteinen viherkesanto ja valinnaiset peltojen talviaikaiseen kasvipeitteisyyteen liittyvät lisätoimenpiteet. Talviaikainen kasvipeitteisyys suojaa pellon pintaa sade-, sulamis- ja valumavesien eroosiota aiheuttavalta vaikutukselta ja samalla estää maa-ainekseen sitoutuneen fosforin ja veteen liuenneen typen huuhtoutumista vesistöihin ja pohjavesiin.

Maatalouden ympäristötuen toimenpiteisiin sisältyvät pientareet, suojakaistat ja -vyöhykkeet vähentävät selvästi maan pintaa pitkin valuvan veden mukana kulkeutuvia ravinteita ja maata, jotka muuten joutuisivat pelloilta vesistöön. Tutkimusten mukaan suojavyöhykkeisiin sitoutuu vähintään puolet pintavalunnan typestä ja 40 prosenttia fosforista. Lisäksi suojavyöhykkeeksi jätetty pellon osa lakkaa kuormittamasta ympäristöä. Nyt hyväksytyssä ympäristötuessa pientareiden ja suojakaistojen tukiehtoja on muutettu niin, että entistä leveämpien kaistojen perustaminen on helpompaa. Leveämpiä suojavyöhykkeitä kohdennetaan erityisesti A- ja B-tukialueille, jotta estetään fosforin ja typen huuhtoutumista Suomenlahden ja Saaristomeren herkästi rehevöityville rannikkoalueille.

Perustamalla kosteikkoja hidastetaan veden virtaamisnopeutta ja näin lisätään sen viipymää. Samalla vähennetään ojien ja vesistöjen uomaeroosiota sekä laskeutetaan ja poistetaan vedestä sen kuljettamia maa-aineksia ja ravinteita. Edellisellä ohjelmakaudella kosteikkojen perustamista rahoitettiin maatalouden ympäristötuen erityistuella. Niitä perustettiin kuitenkin vähän, sillä pinta-alaperusteinen ympäristötuen korvaus ei ollut riittävän houkutteleva investointityyppiseen toimenpiteeseen. Nyt kosteikkojen perustamista tullaan rahoittamaan ei-tuotannollisten investointituen kautta, jolloin korkeita perustamiskustannuksia voidaan korvata paremmin ja edellisen ohjelman mukaisena ympäristötuen erityistukena. Kosteikkojen perustamista edistävät myös vuosien 2007-08 aikana rahoitettavat alueelliset luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnitelmat.

Maatalous- ja maaseutuasioiden ministeriryhmä päätti 11.7.2006, että karjanlannan aiheuttamien fosforimäärien paikallisten sijoitusongelmien ratkaisemista varten vuosina 2008-2010 toteutetaan kansallisin varoin erillinen tutkimusohjelma lannan lannoituskäytön kehittämiseksi ja vaihtoehtoisten käyttötapojen löytämiseksi. Tavoitteena on löytää uusia keinoja, joilla keskittyneen kotieläintalouden alueilla lanta saadaan nykyistä selvästi enemmän käytetyksi alueilla, joiden ravinnetila edellyttää lannoittamista. Samoin lannan levitysmenetelmiin ja -ajankohtiin liittyy edelleen kuormituksen kannalta selvitettäviä seikkoja. Myös lannan käytön hyödyntämistä muulla tavoin tullaan selvittämään (esimerkiksi energian lähteenä). Tutkimusohjelman tulosten, maaseudun kehittämisohjelman väliarvioinnin sekä muihin toimenpiteisiin liittyvien selvitysten perusteella arvioidaan vuonna 2010 maatalouden ympäristötukeen ja muihin maaseudun kehittämisohjelman toimenpiteisiin tarvittavat muutokset, esimerkiksi lannan sisältämien fosforin ravinteiden huomioon ottamisen taso ja miltä osin tulisi mahdollisesti tarkentaa muita lannan käyttöön ja ravinnekysymyksiin liittyviä ympäristötuen ehtoja.

Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 2007

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Kommentit

Kommentit

Kommentoi